Kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson avaa blogimme kirjoituksellaan: ”Miksi masennus?”


Miksi masennus?

Robbie Williamsin laulussa Morning sun esitetään kysymyksiä. Miltä uusi päivä näyttää unettoman yön jälkeen, onko mielesi toiveikas vai onko päivän myötä entistä tyhjempi olo? Miten arvotat aamuauringon? Jonkin sortin masennustestikysymyksiä siis.

Äskettäin aamutelevisiossa kerrottiin, että nuorten poikien yhdeksi suurimmaksi ongelmaksi on noussut yksinäisyys. Yksinäisyys puolestaan altistaa masennukselle.

Masennus on tilastojen mukaan yksi nopeimmin kasvavista kansansairauksistamme. Nuorten kohdalla suurin syy työelämästä poisjääntiin on masennus. Tilanne on kestämätön, ja silti sen korjaamiseksi tehdään liian vähän konkreettisia tekoja. Ei ainoastaan politiikassa vaan myös arjen tasolla.

Työ tulevien masennusten torjumiseksi pitäisi aloittaa koululuokkien kokojen pienentämisellä. Luokkakokojen yhteys lasten ja nuorten hyvinvointiin on osoitettu jo useaan otteeseen. Lapselle läsnä oleva ja kannustava opettaja luo perustan tasapainoisemmalle aikuisuudelle. Kaverisuhteita on pienessä luokassa helpompi solmia kuin suuressa. Samoin kiusaamiseen ja ryhmästä pois sulkemiseen voi helpommin puuttua pienen porukan kesken kuin jättilaumassa. Lapsi ja nuori, joka tuntee olevansa tarpeellinen ja kyvykäs selviää elämän alamäistä paremmin kuin heikon itsetunnon omaava. Suorituskeskeisyys yksilön lähtökohtaisen arvon sijaan istuttaa stressin siemenen jo pienestä pitäen.

Huomasitko pari viikkoa sitten käydyn keskustelun alakoululaisten iltapäiväkerhotoiminnan supistamisesta? Kun kunnissa etsitään säästöjä, tällä kertaa säästökohteeksi kaavailtiin pienimpiä koululaisia. Iltapäiväkerhotoimintaan haluttiin päästää lähtökohtaisesti vain ekaluokkalaiset. Tokaluokkalaiset, siis kahdeksanvuotiaat, olisivat joutuneet selviytymään koulun jälkeen usean tunnin ilman aikuisten läsnäoloa. Se, että tällaisia säästöjä lasten turvallisuudesta ja turvallisuudentunteesta edes ajatellaan, on irvokasta.

Kun puhutaan työelämässä jaksamisesta ja työurien pidentämisestä, on tiedostettava miksi ihmiset voivat työssään huonosti. Työntekohan lisää onnellisuutta, mutta jos työympäristö on mätä, mennään miinuksen puolelle.
Luonnevikaisia ei pidä päästää myrkyttämään työpaikan ilmapiiriä. Eikä pomoporras saa viedä happea alaisiltaan. Kyllä suomalainen jaksaa paiskia töitä vaikka kuinka, jos tuntee, että häntä siitä arvostetaan. Tämä on seikka, johon poliittisin päätöksin on vaikea puuttua. Valpas ja ihmismieltä ymmärtävä työnantaja ymmärtää myös satsata työpaikkansa me-henkeen. Se on yhteinen etu.

Ylä- ja alamäet kuuluvat elämään, mutta toivon menettäminen ei. Älkääkä väittäkö, että masennus pitää vain hyväksyä. Ei sitä pidä sen enempää kuin muitakaan sairauksia, joille voi tehdä jotain.
Kyllä jokaiselle soisi ilon herätä aamuihin täynnä tarmoa ja iloa uuden päivän tarjoamista mahdollisuuksista.

http://www.mariaguzenina.net/

Jaa