Palveluseteli – mistä oikeastaan on kyse?

Eduskuntavaaliehdokas Pirkko KuuselaEduskuntavaaliehdokas Pirkko Kuusela: Palveluseteli – mistä oikeastaan on kyse?

Onko kyse rahasta, valinnanvapaudesta vai todellisuudessa sittenkin vastuusta? Voidaanko katsoa, että ottamalla vastaan palvelusetelin, asiakas ottaa myös kantaakseen koko vastuun tarvitsemastaan palvelusta?

Palveluseteliä ajetaan voimakkaasti myös kunnallisiin palveluihin: vanhustenhoitoon, omaishoitajien vapaapäiviin, vammaispalveluihin, päivähoitoon, terveyspalveluihin…

Kunnan myöntämä palveluseteli voi kattaa hankittavan palvelun täysin (vammaispalvelut) tai osittain. Toisaalta arvo voi määräytyä myös käyttäjän tulotason mukaan. Tosiasiassa kuntien vastuulla olevia palveluja siirretään yksityisten tuottamiksi.

Palveluseteliä markkinoidaan valinnanvapaudella. Mutta onko käyttäjällä tosiaan valinnan mahdollisuus? Pakottaako julkisten palvelujen tila valitsemaan yksityisen palveluntuottajan? Löytyykö yksityiseltä sektorilta riittävän laadukas vaihtoehto? Riittäkö palvelusetelin arvo tarvittavaan määrään tarpeen mukaista palvelua? Ja riittävätkö omat tulot tarvittavan lisämaksun suorittamiseen?

Esimerkiksi:
• omaishoitajien vapaapäiviä varten annettava palveluseteli on Helsingissä alle 200€, vaikka vapaapäivien todelliset kustannukset kohonnevat yli 500€. Pienituloiset eivät voi maksaa erotusta ja jäävät näin lakisääteisten vapaapäivien ulkopuolelle.
• Espoossa pilotoinnissa oleva Henkilökohtaisen avun palveluseteli on arvoltaan 21€, vaikka todellisuudessa tuntihinnat ovat 30€ ylöspäin. Saadaanko laadukkaita palveluntuottajia sitoutumaan asiakkaalle välttämättömään avustajatyöhön tällä hinnalla?
• Espoossa on käytössä vanhusten taksimatkoissa 21€:n katto (21€=10km). Käytännössä tämä tarkoittaa joidenkin vähävaraisten osalta sitä, ettei matkoja voi käyttää, koska ei ole varaa maksaa yli menevää osuutta.

Palvelusetelillä tuotettava palvelu perustuu palveluntuottajan ja asiakkaan, tässä siis käyttäjän, väliseen sopimukseen ja on siis kuluttajalain alaista toimintaa. Myös subjektiivisten oikeuksien, kuten vaikeavammaisten henkilöiden välttämätön apu, on näin siirtynyt asiakkaan omalle vastuulle. Tulevaisuudessa varmasti nähdään, miten kuluttajalaki sopii palveluja koskevien riitojen selvittelyyn.

Voidaanko vastuu näin siirtää?

Asiakkaan halutessa ja ymmärtäessä vastuunsa, niin mielestäni voidaan. Tapauksissa, joissa on selvää, ettei asiakas pysty tätä vastuuta kantamaan, tulee tarjolla olla myös muita vaihtoehtoja. Kunta ei siis voi vetäytyä vastuusta lakisääteisten palvelujen osalta, vaikka palvelusetelien käyttöönotosta olisikin päätetty.

Jaa

Omaishoitajia koskevaan lakiin tarvitaan muutoksia

Johanna Värmälä, Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan pj., kaupunginvaltuutettu: Omaishoitajia koskevaan lakiin tarvitaan muutoksia

Eri puolueiden edustajat ovat esittäneet omaishoitajien aseman parantamiseksi tukien maksamisen toteuttamista Kelan toimesta. Pelkästään se ei riitä, kun omaishoitajia koskevassa laissa on vakavia epäkohtia. Se, että omaishoitajien asemaa halutaan parantaa, on kuitenkin hyvä lähtökohta sille, että heitä koskevaan lakiin saataisiin muutoksia seuraavassa eduskunnassa.

Omaishoidon tuen määrärahoihin halutaan kajota hyvin herkästi, kun kunnalla on taloudellisesti tiukkaa. Sitä virkamiehet yrittivät jopa Espoossa vuonna 2009, vaikka se oli väärin. Onneksi meidän luottamushenkilöiden yhteinen tahto oli silloinkin riittävien omaishoidontuen määrärahojen turvaaminen ja virkamiehet joutuivat perumaan omavaltaisen säästöpäätöksensä.

Espoossa palattiin kuitenkin vuonna 2009 omaishoidon tuen myöntämisen kriteereissä lain tasolle. Se toimenpide toi esille lain epäkohdat. Yksi epäkohta on se, että kunnat saavat itse määritellä tietyt omaishoidon tuen myöntämisen perusteet. Esimerkiksi Vantaalla omaishoitaja menettää lakisääteiset vapaansa, kun hoidettava on jonkun muun kuin omaishoitajan hoidettavana kolme vuorokautta kuukaudessa. Espoossa kyseiset vapaat menettää viiden vuorokauden tultua täyteen.

Lain väljyydestä kertoo se, että toisissa kunnissa järjestetään lakisääteisten vapaiden lisäksi laissakin mainittuja lisävapaita ja toisissa ei. Kyseiset vapaat voivat olla esimerkiksi tilapäishoitoa. Tiedossani ei ole yhtään kuntaa, jossa kyseisiä vapaita myönnettäisiin omaishoidettavien näkökulmasta riittävästi. Espoossakin tilanne on tilapäishoidossa parantunut aikaisemmista vuosista vasta viime vuosina.

Kolmas epäkohta koskee omaishoitajia, joiden omaishoidettavana olevat lapset noudattavat perusopetuslain mukaista oppivelvollisuuttaan. Omaishoitajia rangaistaan siitä siten, että he menettävät lakisääteiset vapaansa, kun koululainen on kodista poissa keskimäärin yli 5-7 tuntia arkipäivää kohti. Se on kohtuutonta.

Omaishoitajia koskevaa lakia tulee siis parantaa seuraavan eduskunnan aikana. Laissa on huomioitava omaishoitajien erilaiset elämäntilanteet. Erityisesti yksinhuoltajilla ei ole mahdollisuutta hengähtää päivän aikana samalla tavalla, kuin vanhemmalla, joka elää kahden vanhemman perheessä. Lisäksi perheen tulotaso tulisi ottaa huomioon omaishoitoasioissa. Omaishoitajille voisi myöntää lasten kotihoidontuen kaltaista, tulosidonnaista hoitolisää.

Toivottavasti seuraavan eduskunnan kansanedustajilta löytyy ihan oikeasti tahtoa omaishoitajia koskevan lain ja heidän asemansa parantamiseksi.

Jaa

Perheministeri toteuttamaan lapsipoliittista ohjelmaa!

Fredrik Almqvist, Lastenpsykiatrian professori ja ylilääkäri, Eduskuntavaaliehdokas SDP: Perheministeri toteuttamaan lapsipoliittista ohjelmaa!

Lapset ovat yhteiskunnan tärkein voimavara. Yhteisön moraalin mitta on siinä, miten huolehdimme lapsista ja nuorista. Eettisistä ja inhimillisistä syistä haluamme turvata lasten kasvuolosuhteet, heidän terveytensä ja tulevaisuutensa. Tämä on yksi pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareista, jonka olemme yhdessä luoneet ja jota meidän tulee edelleen kehittää. Lapsiperheet tarvitsevat enemmän tukea; terveydenhuoltoa, koulutusta, työelämää ja asuntopolitiikkaa on parannettava tavalla, joka luo suotuisat kasvuolosuhteet sekä auttaa vanhempia tukemaan ja suojelemaan lapsiaan.

Tavoitteeni on perhepolitiikka joka takaa turvallisen lapsuuden ja edistää terveyttä sekä hyviä elintapoja imeväisiästä aikuisuuteen. Perhepoliittisen ohjelman tarkoitus on helpottaa ja koordinoida hyvän lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikan toteutusta. Tarvitaan ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, yksilöllistä tukea, henkilökohtaista apua sekä tarpeenmukaista hoitoa lapsille, nuorille ja heidän vanhemmilleen. Mannerheimin lastensuojeluliitto on tehnyt hyvän ohjelman seuraavaa vaalikautta varten.

Tarvitaan perheministeri

Minulla on ollut mahdollisuus osallistua nykyisen hallituksen lapsi- ja perhepoliittiseen ohjelmatyöhön. Yhteisymmärryksessä on tehty paljon hyviä esityksiä, mutta hallitustasolla ja ministeriöissä ei ole juuri tapahtunut merkittävää. Poikkeuksena nuorisolaki. Kokemuksesta tiedän, viimeistään nyt, että asiantuntevien ehdotusten lisäksi tarvitaan poliittista tahtoa ja auktoriteettia. Tähän työhön tarvitaan perheministeri! Olen jo 1990-luvulla ehdottanut lapsi- ja perheministerin salkkua maamme hallitukseen. Nyt tuli pääministeriltä tähän oivaa tukea.

Lasten ja lapsiperheiden välttämättömien etujen edistäminen ja puolustaminen on työtä, joka tehdään tällä hetkellä monessa ministeriössä ja lukuisilla hallinnon aloilla. Mutta tulokset ovat kehnot, koska se tapahtuu liian hajanaisesti ja vailla riittävää koordinointia. Lyhytnäköiset talousnäkökohdat ja muut ”tärkeämmät” asiat ohittavat usein lapsi- ja perhenäkökohdat. Ministerin arvovallalla ja ”toimistoministeriön” tuella on mahdollista uudella tavalla aloitteellisesti koordinoida ja tehostaa lasten ja perheiden hyvinvointia edistäviä toimenpiteitä.

Tarvitaan johdonmukaisuutta

Lapsi- ja perhepoliittisen ohjelman onnistunut toteuttaminen vaatii poliittisten puolueiden, valtion ja kuntien sekä kolmannen sektorin ja etujärjestöjen välistä yhteistyötä. Ja keväällä valittavilta kansanedustajilta se edellyttää pitkäjänteistä lainsäädäntöä ja johdonmukaisia talousarvioita. Näin luomme turvallisen ilmapiirin, joka antaa nuorille aikuisille sitä turvaa ja toivoa, joka rohkaisee heitä muodostamaan perheitä ja hankkimaan lapsia.

Jaa

Markkinafundamentalistin uskontunnustus

Kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson: Markkinafundamentalistin uskontunnustus

Maanantain Helsingin Sanomia lukiessa tuli erityisen tarmokas olo. Vuorineuvos Gustav von Hertzen oli Vieraskynä-kirjoituksessaan vankkumattomasti sitä mieltä, että seuraavaan hallitusohjelmaan tulisi saada kohta, joka avaa yksiselitteisesti kaikki hallinnonalat ulkoistamiselle. Von Hertzeniä harmitti muun muassa, että suomalaista peruskoulua, vankiloita ja puolustusvoimia ei ole kilpailutettu yksityisille firmoille hoidettavaksi. Hänen mielestään kaikki verovaroilla kustannettavat palvelut pitäisi antaa yksityisten toimijoiden käsiin. Häntä suorastaan harmitti äskettäin julkistetun Eva-raportin kohta, jossa suositellaan julkisyhteisöille velvollisuutta ulkoistaa osa palveluistaan. Sana ”osa” on hänestä vaarallinen ”poliittinen pommi”. Vuorineuvoksen mukaan kaiken pitää olla myytävänä. Halleluja! Lisää tällaisia markkinafundamentalistien uskontunnustuksia!

Ideologioilla on eroa ja siksi myös puolueilla on eroa. Tämä unohtuu nykyään liian usein. Esimerkiksi sillä on suuri merkitys mitä eri puhujat tarkoittavat hyvinvointiyhteiskunnalla tai hyvinvointivaltiolla. Jotkut puhuvat hyvinvointiyhteiskunnasta, vaikka oikeasti he tarkoittavat vahvemman selviytymistä ja kyynärpäätaktiikkaa ihannoivaa järjestelmää, jossa heikompi ihminen on sivuseikka. Yleensä nämä samat ihmiset pitävät hyvinvointivaltiota miltei kirosanana.

Markkinafundamentalistin mielestä hyvinvointivaltio häiritsee markkinoiden toimintaa. Julkisesti tuotettujen palveluiden takia joku jossain ei pääse tekemään voittoa ja se on näiden ihmisten mielestä väärin. En halua yleistää, mutta usein edes historiasta tai lähempääkin löytyvät huonot esimerkit kapitalistisen järjestelmän toimimattomuudesta eivät saa markkinafundamentalistia muuttamaan mieltään.

Eikä siinä mitään. Pitäkööt mielipiteensä sillä mielipide ei vielä tee vahinkoa. Vahinkoa syntyy vasta jos näiden mielipiteiden haltijat pääsevät toteuttamaan uskoaan käytännön politiikan kautta.

Tulevissa eduskuntavaaleissa soisi kaikkien Arkadianmäelle pyrkivien kertovan, mitä he hyvinvointiyhteiskunnalla tarkoittavat ja miten aikovat tarkoittamaansa päästä.

Voiko hyvinvointiyhteiskuntaa olla ilman hyvinvointivaltiota? Jos minulta kysytään, vastaan ei.

Yhteiskunta, jossa turvaverkot on kilpailutettu halvimmalle toimijalle, on jotain muuta kuin hyvinvointisellainen. Kilpailutus ja homman antaminen sen halvimmalla hoitavalle ei takaa kustannustehokkuutta ihmisen näkökulmasta. Juu, yritys varmasti takoo voittoa, mutta pitkän päälle kenen kustannuksella?

Hyvinvointivaltio toimii riittävän veropohjansa ansiosta. Veroja on maksettava maksukyvyn mukaan, vaikka se tylsältä joistain tuntuisikin. Paljon tylsemmältä alkaa nimittäin ajan saatossa tuntua, jos yhteiskunnassa vain vahvat ja varakkaat pärjäävät. Silloin voimme heittää yhteiskuntarauhalle hyvästit.

Eikä mikään yllä todettu poista sitä tosiasiaa, että kunnallista sektoria on kehitettävä. Mutta on enemmän kuin vain kaksi vaihtoehtoa, jossa toisessa ei muuteta mitään ja toisessa myydään kaikki. Lasta ei pidä heittää pesuveden mukana, vaikka markkinafundamentalistit niin uskontunnustuksissaan toivovat.

Von Hertzenin kirjoituksessa ei käynyt selväksi tarkoittiko hän, että yksityisen sektorin voitot maksetaan verovaroin vai että voitot maksaa palveluiden käyttäjä. Kummassakin tapauksessa kovin kalliiksi tulee monessakin suhteessa.

Von Hertzenin puheenvuoro oli tärkeä. Siinä kiteytyy se, miksi aito hyvinvointiyhteiskunta on taistelemisen arvoinen.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Jaa

Fredrik Almqvist: Opettaja on koulun tärkein voimavara

Lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri ja professori, ammattikorkeakoulu Laurean hallituksen jäsen, kaupunginvaltuutettu Fredrik Almqvist: Opettaja on koulun tärkein voimavara

Ministeriötyöryhmät tuottavat raporttejaan. Yhteisen sektorin hoito- ja hoivapalveluissa ei saa säästää, eikä kouluista leikata voimavaroja. Tässä kirjoitan hyvän koulun puolesta. Kirjoitan opettajien puolesta, koska palkkakulut ovat koulujen suurin menoerä.

Koulu on, perheen jälkeen, yhteiskuntamme tärkein instituutio. Ja opettaja on koulun tärkein voimavara. Kautta aikojen ovat hyvät opettajat oivaltaneet miten tärkeää on oppilaan ja opettajan välinen vuorovaikutussuhde, sekä oppimista ajatellen että oppilaan tasapainoisen psyykkisen ja sosiaalisen kehityksen kannalta. Parhaiten tämä kasvun, oppimisen ja kypsymisen kehitystehtävä voi toteutua kun oppilas- opettajasuhteelle on riittävästi tilaa ja aikaa. Silloin on opettajalla mahdollisuus huomioida sekä oppilaan yksilölliset edellytyket että ja ikä- ja kehitysvaiheeseen liittyvät tarpeet. Useamman lapsen isänä olen voinut todeta miten erinomaisesti tehtäväänsä sitoutuneet luokanopettajat ovat työnsä tehneet.

Myös luokan ”isänä” olen voinut seurata miten hienosti suomalainen peruskoulu huolehtii niistä opettamisen ja kasvattamisen tehtävistä, joita vanhemmat kollektiivisesti uskovat opettajille ja koululaitoksille. Vanhemmillahan ei ole enää mahdollisuuksia yksin välittää lapsilleen kaikkia niitä tietoja ja taitoja joita kansalainen tarvitsee tullakseen aikuisena toimeen nykyisessä yhteiskunnassamme.

Yhteiskuntamme vaurastuminen on tuonut koulullekin lisää mahdollisuuksia ja voimavaroja. Mutta samanaikaisesti ovat nopeat muutokset esim. perhe- ja työelämässä, harrastuksissa ja mediamaailmassa tuoneet koulun ja opettajat uusien haasteiden äärelle. Ne näkyvät ja tuntuvat levottomuutena, polarisoitumisena sekä turvattomuutena. Opettajan tehtävä on entistä vaativampi. Näihin ilmiöihin olen tutustunut lasten- ja nuorisopsykiatrina sekä kliinikkona että psykoterapeuttina, mutta myös tutkijana ja opettajien kanssa tehdyssä yhteistyössä.

Kun uudet lapsi-ikäluokat ja koulumaailma kohtaavat ilmaantuu jatkuvasti ilmiöitä ja haasteita, jotka ovat uusia tai painottuvat uudella tavalla. Toivon, että opettajat aktiivisesti kertovat päättäjille mitkä nämä uudet haasteet ovat ja miten ne tulisi ratkaista. Miten halutaan kehittää koulua tai pedagogiikkaa? Tarvitaanko hallinnollisia muutoksia tai mitä tulisi hienosäätää? Päästäänkö opetusryhmien koossa tai jaoissa hyväksyttäviin ratkaisuihin? Onko opettajilla havaintoja tai oivalluksia joiden perustella voidaan ryhtyä ennalta ehkäiseviin toimenpiteisiin esimerkiksi lapsi- ja perhepolitiikan alueilla?

Eduskunnan tehtävä on vaikuttaa koulutusasioihin kehittämällä lainsäädäntöä ja tekemällä talousarvioita, joissa on huomioitu koulumaailmasta ja opettajilta saatu palaute ja valaistus.

Tutkimusryhmämme on osoittanut miten 90-luvun leikkaukset vaurioittivat koulua ja haavoittivat oppilaiden mielenterveyttä. Tästä kärsivät nyt kohtuuttoman suuri osa tämän päivän nuorista aikuisista. Tämän päivän talousahdingon hoidossa ei saa toistaa silloisia virheitä!

Jaa