Keilaniemen tunnelointi ei kaadu veronmaksajien kontolle

Tiedote 22.5.2012 – Pekka Vaara:

Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä sai valtuuston kokouksessa 21.5. ajettua läpi kantansa, että Keilalahden asuintornihankkeisiin liittyvä Kehä I:n tunnelointi ei tule rasittamaan kaupungin taloutta.

Päätökseen lisättiin demariryhmän esittämänä kaksi keskeistä ehtoa. Valtuusto edellyttää, että tiejärjestelyn rakentaminen voi alkaa vasta, kun valtuusto on siitä erikseen päättänyt. Toiseksi valtuusto kiirehtii rahoitusjärjestelyjen valmistelua siten, että kaupunginhallitus rakentamispäätöksen yhteydessä esittää valtuustolle hyväksyttäväksi sopimusjärjestelyt, joilla Kehä I:n parantamisesta aiheutuvat kustannukset voidaan kattaa kokonaisuudessaan tontinmyyntitulolla.

Jälkimmäinen ehto siirtää Kehä I:n tunneloinnin suunnittelusta, rakentamisesta ja kunnossapidosta aiheutuvat kustannusvastuut tornitalot rakennuttavien yritysten vastuulle. Tätä koskevat sopimukset on tuotava valtuuston päätettäväksi ennen kuin tunnelin rakentaminen voi alkaa.

Valtuuston päätös syntyi demariryhmän valmisteleman muutosesityksen pohjalta, jonka sanamuotoa hiottiin valtuustoryhmien välisin neuvotteluin.

Samalla valtuusto hyväksyi Tornitalojen rakentamisen mahdollistavan asemakaavan. Demariryhmän mielestä asuntotornit toteuttavat Keilaniemen-Otaniemen-Tapiolan kehittämistavoitteita sekä parantavat Espoon ja koko metropolialueen kilpailukykyä korkean teknologian työpaikoista käytävässä kilpailussa. Asuntorakentaminen aivan metroaseman päälle on myös ympäristönäkökulmasta oikeaa kaupunkirakennetta tiivistävää politiikkaa.

 

Jaa

Ministeri Maria Guzenina-Richardson jatkamaan SDP:n varapuheenjohtajana

Espoon Sosialidemokraatit tukevat Maria Guzenina-Richardsonia SDP:n varapuheenjohtajaksi.

 

Espoon Sosialidemokraatit ovat pyytäneet peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonia asettumaan ehdokkaaksi SDP:n varapuheenjohtajaksi SDP:n 43:ssa puoluekokouksessa toukokuussa Helsingissä.

Pyyntö esitettiin lauantaina 31.3. Espoon edustuston kevätkokouksessa ja lisäksi espoolaiset puolueosastojen puheenjohtajat ovat ilmaisseet olevansa hankkeen takana.

Pyynnön luovuttivat ministeri Guzenina-Richardsonille tänään 2.4. Espoon sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Jukka Vilske sekä Guzenina-Richardsonin puolueosaston Tapiolan sosialidemokraattien puheenjohtaja Pekka Vaara.

Ministeri Maria Guzenina-Richardson vastasi myöntävästi pyyntöön:

”Kiitän espoolaisia demareita luottamuksesta ja ehdolle asettamisesta. Olen totta kai käytettävissä ja jatkaisin mielelläni työtä puolueen varapuheenjohtajana. Kevään puoluekokouksesta tulee varmasti jännittävä ja toivottavasti myös varapuheenjohtajuudesta käydään hyvä kisa. Puolueessa eletään nyt erityisen mielenkiintoisia aikoja. Sinnikäs työ vastuullisen ja ihmisen huomioivan politiikan puolesta on saatu hyvään vauhtiin. Nyt ei saa antaa tuon vauhdin hiipua. Arkinen politiikan pitkäjänteinen puurtaminen ja ihmisiä kunnioittava toiminta ovat ainoa tapa saada hyviä tuloksia aikaan. Tähän työhän olen sitoutunut ja sitoudun jatkossakin.”


 

Arvoisa ministeri Maria Guzenina-Richardson

Espoon Sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön edustajiston kokouksessa 31.3. pyydettiin teitä asettumaan ehdolle puolueen varapuheenjohtajaehdokkaaksi toukokuun 2012 puoluekokouksessa.

Annoitte ehdokkuuteen suostumuksenne kokouksessa.

Myös me allekirjoittaneet espoolaisten puolueosastojen puheenjohtajat sekä kunnallisjärjestön puheenjohtaja ilmoitamme Teille tukemme SDP:n varapuheenjohtajaksi.

Espoossa 2.4.2012

Jukka Vilske
Espoon sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön puheenjohtaja

John Liljelund
Esbo – Svenska Socialdemokrater

Timo Rauhanen
Espoon Nuuksion Työväenyhdistys

Juhani Parisaari
Espoonlahden Demarit

Markku Sistonen
Etelä-Espoon Sos.Dem. yhdistys

Kirsi Törmänen-Petman
Itä-Espoon Sosialidemokraatit

Miika Ihonen
Kanta-Espoon Sosialidemokraatit

Jukka Hämäläinen
Kara- ja Viherkallion Sos.Dem. kilta

Ritva Snabb
Kauklahden Sos.Dem. yhdistys

Antti Rasimus
Keski-Espoon Sosialidemokraatit

Yngve Lindholm
Köklaks Svenska Arbetarförening

Anneli Kuusisto
Leppävaaran Sos.Dem. työväenyhdistys

Anu Heinänen
Matinkylän Sosialidemokraatit

Pekka Vaara
Tapiolan Sosialidemokraatit

Tipsu Sollasvaara

Espoon Demarinuoret

 

Jaa

KUNTAUUDISTUS VALTUUSTOSEMINAARISSA 15.3. – DEMARIEN RYHMÄPUHEENVUORO

Kuntauudistuslausunnon lähetekeskustelu Espoon Valtuustossa 15.03.2012

Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä – ryhmäpuheenvuoro Jaakko Mauriala

 

Pääkaupunki seudulla tehdään lähivuosina kuntauudistus muodossa tai toisessa. Siitä Suomen hallitus on päättänyt.

Emme kannata kuntaliitoksia, mutta laajan seudullisen yhteistyön kehittämisen näemme yhteisiä useita kuntia koskevissa asioissa tarpeelliseksi.

Me sosialidemokraatit käsittelimme seudullisesti metropolialueen hallinnollista organisointia jo vuonna 2010. Asiasta laadittiin perusteltu yksimielinen kanta.

Espoon kaupungin lausuntoluonnos on pääpiirteiltään samansisältöinen.

Lausunnossa on myös painotuseroja ja poikkeamia jotka sisältävät tärkeinä pitämiimme alueen kehityskohtiin.

Sosialidemokraatit painottavat itsenäisiä kuntia, jotka huolehtivat omista peruspalveluistaan, mutta seudullisesti yhteiseksi huolehdittaviksi asioiksi katsomme liikenneväylät, liikenteen ja julkisen liikenteen sekä maankäytön ja asumisen.  Toisin sanoen uutena nykyiseen ylikunnalliseen toimintaan tulee sisällyttää maankäyttö ja asumiseen liittyvät asiat.

Katsomme, että näiltä osin Espoon virkamiestyönä valmisteltu luonnos vastaa sosialidemokraattisia näkemyksiä.

Katsomme myös, että metropolialueelle / seudulle tulee luoda yhtenäinen demokraattinen hallinto, jonka tehtäviä on vastata ko. toimista. Tähän ei mielestämme riitä lausunnossa esitetty verkostoituminen, vaan on perustettava ns. metropoli-seutuvaltuusto. katsomme myös, että hallinnon lisäpäällekkäisyyksiä tulee välttää, niin tällöin maakuntahallinnon asema tulee arvioida uudestaan.

Jos me haluamme todella kehittää asukkaiden palveluja, meidän pitää ensimmäiseksi arvioida, mitkä palvelut pitää pääkaupunkiseudulla hoitaa lähellä asukasta. Mielestämme näitä lähipalveluita ovat päivähoito, peruskoulu, terveyskeskuspalvelut ja vanhuspalvelut sekä kulttuuri- ja liikuntapalvelut.

Lähipalvelujen käyttäjien pitää pystyä itse vaikuttamaan palvelujen kehittämiseen  –   tavalla tai toisella.

Pöydällä on paljon vastaamattomia kysymyksiä. Edes tavoitteet eivät vielä ole selvinneet muuta kuin yleisellä tasolla.

Kaksi kysymystä on kuitenkin ylitse muiden:

– Miten pääkaupunkiseudusta kehittyy entistä elinvoimaisempi metropolialue?

– Miten asukkaiden palvelut järjestetään ja tuotetaan entistä  asiakaslähtöisemmin ja kustannustehokkaammin?

Näihin kysymyksiin tarvitsemme vastaukset. Pelkään vaan, että jos me pääkaupunkiseudulla keskitymme vastustamaan kaikkea muutosta, päätökset tehdään meitä kuulematta. Parempi on istua niissä pöydissä, missä päätökset tehdään ja tuoda sinne rakentavia vaihtoehtoja. Kaiken keskiössä tulee kuitenkin olla asukkaiden paras, ei nykyisten valtaa pitävien vallan säilyttäminen.

 

Lisämateriaalia: SDP:n Metropolityöryhmän raportti 16.6.2010

Jaa

Demarit Espoonlahden maalismarkkinoilla

Kuvassa muutamia teltalla puuhastelleita: Junnu Parisaari, Jukka Lahti ja Martti Tieaho.

Toripäivän aikana jaettiin noin 250 ilmapalloa ja pistettiin suut makeaksi karamellein. Kansaa kävi hienosti juttelemassa ja tunnelma oli mitä mainioin. Teltan paikka torilla paras mahdollinen. Lopputuloksena onnistunut päivä.

Jaa