Markkinafundamentalistin uskontunnustus

Kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson: Markkinafundamentalistin uskontunnustus

Maanantain Helsingin Sanomia lukiessa tuli erityisen tarmokas olo. Vuorineuvos Gustav von Hertzen oli Vieraskynä-kirjoituksessaan vankkumattomasti sitä mieltä, että seuraavaan hallitusohjelmaan tulisi saada kohta, joka avaa yksiselitteisesti kaikki hallinnonalat ulkoistamiselle. Von Hertzeniä harmitti muun muassa, että suomalaista peruskoulua, vankiloita ja puolustusvoimia ei ole kilpailutettu yksityisille firmoille hoidettavaksi. Hänen mielestään kaikki verovaroilla kustannettavat palvelut pitäisi antaa yksityisten toimijoiden käsiin. Häntä suorastaan harmitti äskettäin julkistetun Eva-raportin kohta, jossa suositellaan julkisyhteisöille velvollisuutta ulkoistaa osa palveluistaan. Sana ”osa” on hänestä vaarallinen ”poliittinen pommi”. Vuorineuvoksen mukaan kaiken pitää olla myytävänä. Halleluja! Lisää tällaisia markkinafundamentalistien uskontunnustuksia!

Ideologioilla on eroa ja siksi myös puolueilla on eroa. Tämä unohtuu nykyään liian usein. Esimerkiksi sillä on suuri merkitys mitä eri puhujat tarkoittavat hyvinvointiyhteiskunnalla tai hyvinvointivaltiolla. Jotkut puhuvat hyvinvointiyhteiskunnasta, vaikka oikeasti he tarkoittavat vahvemman selviytymistä ja kyynärpäätaktiikkaa ihannoivaa järjestelmää, jossa heikompi ihminen on sivuseikka. Yleensä nämä samat ihmiset pitävät hyvinvointivaltiota miltei kirosanana.

Markkinafundamentalistin mielestä hyvinvointivaltio häiritsee markkinoiden toimintaa. Julkisesti tuotettujen palveluiden takia joku jossain ei pääse tekemään voittoa ja se on näiden ihmisten mielestä väärin. En halua yleistää, mutta usein edes historiasta tai lähempääkin löytyvät huonot esimerkit kapitalistisen järjestelmän toimimattomuudesta eivät saa markkinafundamentalistia muuttamaan mieltään.

Eikä siinä mitään. Pitäkööt mielipiteensä sillä mielipide ei vielä tee vahinkoa. Vahinkoa syntyy vasta jos näiden mielipiteiden haltijat pääsevät toteuttamaan uskoaan käytännön politiikan kautta.

Tulevissa eduskuntavaaleissa soisi kaikkien Arkadianmäelle pyrkivien kertovan, mitä he hyvinvointiyhteiskunnalla tarkoittavat ja miten aikovat tarkoittamaansa päästä.

Voiko hyvinvointiyhteiskuntaa olla ilman hyvinvointivaltiota? Jos minulta kysytään, vastaan ei.

Yhteiskunta, jossa turvaverkot on kilpailutettu halvimmalle toimijalle, on jotain muuta kuin hyvinvointisellainen. Kilpailutus ja homman antaminen sen halvimmalla hoitavalle ei takaa kustannustehokkuutta ihmisen näkökulmasta. Juu, yritys varmasti takoo voittoa, mutta pitkän päälle kenen kustannuksella?

Hyvinvointivaltio toimii riittävän veropohjansa ansiosta. Veroja on maksettava maksukyvyn mukaan, vaikka se tylsältä joistain tuntuisikin. Paljon tylsemmältä alkaa nimittäin ajan saatossa tuntua, jos yhteiskunnassa vain vahvat ja varakkaat pärjäävät. Silloin voimme heittää yhteiskuntarauhalle hyvästit.

Eikä mikään yllä todettu poista sitä tosiasiaa, että kunnallista sektoria on kehitettävä. Mutta on enemmän kuin vain kaksi vaihtoehtoa, jossa toisessa ei muuteta mitään ja toisessa myydään kaikki. Lasta ei pidä heittää pesuveden mukana, vaikka markkinafundamentalistit niin uskontunnustuksissaan toivovat.

Von Hertzenin kirjoituksessa ei käynyt selväksi tarkoittiko hän, että yksityisen sektorin voitot maksetaan verovaroin vai että voitot maksaa palveluiden käyttäjä. Kummassakin tapauksessa kovin kalliiksi tulee monessakin suhteessa.

Von Hertzenin puheenvuoro oli tärkeä. Siinä kiteytyy se, miksi aito hyvinvointiyhteiskunta on taistelemisen arvoinen.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Jaa

Fredrik Almqvist: Opettaja on koulun tärkein voimavara

Lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri ja professori, ammattikorkeakoulu Laurean hallituksen jäsen, kaupunginvaltuutettu Fredrik Almqvist: Opettaja on koulun tärkein voimavara

Ministeriötyöryhmät tuottavat raporttejaan. Yhteisen sektorin hoito- ja hoivapalveluissa ei saa säästää, eikä kouluista leikata voimavaroja. Tässä kirjoitan hyvän koulun puolesta. Kirjoitan opettajien puolesta, koska palkkakulut ovat koulujen suurin menoerä.

Koulu on, perheen jälkeen, yhteiskuntamme tärkein instituutio. Ja opettaja on koulun tärkein voimavara. Kautta aikojen ovat hyvät opettajat oivaltaneet miten tärkeää on oppilaan ja opettajan välinen vuorovaikutussuhde, sekä oppimista ajatellen että oppilaan tasapainoisen psyykkisen ja sosiaalisen kehityksen kannalta. Parhaiten tämä kasvun, oppimisen ja kypsymisen kehitystehtävä voi toteutua kun oppilas- opettajasuhteelle on riittävästi tilaa ja aikaa. Silloin on opettajalla mahdollisuus huomioida sekä oppilaan yksilölliset edellytyket että ja ikä- ja kehitysvaiheeseen liittyvät tarpeet. Useamman lapsen isänä olen voinut todeta miten erinomaisesti tehtäväänsä sitoutuneet luokanopettajat ovat työnsä tehneet.

Myös luokan ”isänä” olen voinut seurata miten hienosti suomalainen peruskoulu huolehtii niistä opettamisen ja kasvattamisen tehtävistä, joita vanhemmat kollektiivisesti uskovat opettajille ja koululaitoksille. Vanhemmillahan ei ole enää mahdollisuuksia yksin välittää lapsilleen kaikkia niitä tietoja ja taitoja joita kansalainen tarvitsee tullakseen aikuisena toimeen nykyisessä yhteiskunnassamme.

Yhteiskuntamme vaurastuminen on tuonut koulullekin lisää mahdollisuuksia ja voimavaroja. Mutta samanaikaisesti ovat nopeat muutokset esim. perhe- ja työelämässä, harrastuksissa ja mediamaailmassa tuoneet koulun ja opettajat uusien haasteiden äärelle. Ne näkyvät ja tuntuvat levottomuutena, polarisoitumisena sekä turvattomuutena. Opettajan tehtävä on entistä vaativampi. Näihin ilmiöihin olen tutustunut lasten- ja nuorisopsykiatrina sekä kliinikkona että psykoterapeuttina, mutta myös tutkijana ja opettajien kanssa tehdyssä yhteistyössä.

Kun uudet lapsi-ikäluokat ja koulumaailma kohtaavat ilmaantuu jatkuvasti ilmiöitä ja haasteita, jotka ovat uusia tai painottuvat uudella tavalla. Toivon, että opettajat aktiivisesti kertovat päättäjille mitkä nämä uudet haasteet ovat ja miten ne tulisi ratkaista. Miten halutaan kehittää koulua tai pedagogiikkaa? Tarvitaanko hallinnollisia muutoksia tai mitä tulisi hienosäätää? Päästäänkö opetusryhmien koossa tai jaoissa hyväksyttäviin ratkaisuihin? Onko opettajilla havaintoja tai oivalluksia joiden perustella voidaan ryhtyä ennalta ehkäiseviin toimenpiteisiin esimerkiksi lapsi- ja perhepolitiikan alueilla?

Eduskunnan tehtävä on vaikuttaa koulutusasioihin kehittämällä lainsäädäntöä ja tekemällä talousarvioita, joissa on huomioitu koulumaailmasta ja opettajilta saatu palaute ja valaistus.

Tutkimusryhmämme on osoittanut miten 90-luvun leikkaukset vaurioittivat koulua ja haavoittivat oppilaiden mielenterveyttä. Tästä kärsivät nyt kohtuuttoman suuri osa tämän päivän nuorista aikuisista. Tämän päivän talousahdingon hoidossa ei saa toistaa silloisia virheitä!

Jaa