Hyvä arki kuuluu jokaiselle espoolaisille

Espoon valtuusto hyväksyi tänään 11.9.2017 uuden kaupunkistrategian.Espoon demarit ovat tyytyväisiä saavutettuun lopputulokseen kaksi viikkoa strategiasta käytyjen neuvottelujen jälkeen.
 
Espoolaisten hyvinvointi on monien tekijöiden summa. Demareille neuvotteluissa tärkeitä olivat niin arjen perussujuvuutta rikastuttavat linjaukset kuin tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden kysymykset.
 
– Lähiluonto ja lähiliikuntapaikat ovat tärkeitä espoolaisten hyvinvoinnin ylläpitäjiä kasvavassa ja tiivistyvässä kaupungissa. Tämä demareiden neuvottelutavoite on nyt selkeänä uutena linjauksena kaupungin strategiassa, sanoo ryhmänjohtaja Markku Sistonen.
 
Demarit pitivät neuvottelutavoitteenaan etenkin espoolaisten perheiden, ikääntyneiden ja erityisryhmien hyvinvoinnin lisäämistä.
 
– Ikääntyvät ihmiset ovat Espoon voimavara, joiden hyvinvoinnista pitää huolehtia. Osa tätä työtä on yksinäisyyden aiheuttamien ongelmien vähentäminen ja ikääntyneiden toimintaedellytysten turvaaminen, sanoo kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Maria Guzenina. Hän korostaa, että Espoon on oltava hyvä kaupunki kaiken ikäisille ja taustaisille vauvasta mummoon ja vaariin.
– Maksuttomaan varhaiskasvatukseen tähtäävä kokeilu kaikille viisi vuotta täyttäneille on meille demareille erityisen tärkeä asia, kuten on myös subjektiivisen päivähoito-oikeuden säilyttäminen ja hyvästä henkilöstömitoituksesta kiinni pitäminen, Guzenina painottaa.
 
– Vammaisten käytettävissä on oltava riittävät palvelut, joilla mahdollistetaan yhdenvertainen elämä suhteessa muihin asukkaisiin, toteaa ryhmän varapuheenjohtaja Liisa Kivekäs.
 
– Ensimmäistä kertaa kaupunki lupaa kaikille terveet ja toimivat koulutilat. Sisäilmaongelmaiset  koulur ja päiväkodit tulevat poistumaan, sanoo opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan jäsen Martti Hellström.
 
– Julkinen liikenne huomioidaan strategiassa hyvin. Lippujen hintojen luvataan pysyvän kohtuullisina ja liityntäliikenteen toimivuus varmistetaan. Tämä on erityisen tärkeää metron aloittaessa liikenteensä, sanoo kaupunginhallituksen jäsen Juri Aaltonen.
 
Strategiassa kiinnitetään huomiota myös maahanmuuttajien työllistymisen tukemiseen ja eriarvoisuuden vähentämiseen.
 
– Myös maahanmuuttajat ovat Espoon voimavara. Siksi on tärkeää, että strategia kiinnittää huomiota myös heidän opiskeluedellytystensä turvaamiseen ja  työllistymiseen, sanoo Osallistava Espoo -ohjelmaryhmän puheenjohtaja Habiba Ali.
 
– Syrjäytymisen ehkäisy ja siihen liittyen nuorten harrastustakuu on ollut meidän demareiden pitkäaikainen hanke. Tämä eteni erinomaisesti uudessa strategiassa, sanoo Sistonen.
 
Sosiaali- ja terveyslautakunnan varapuheenjohtaja Johanna Värmälä korostaakin, että demareiden tavoite perheiden tukemisesta ja lasten ja nuorten pahoinvoinnin ehkäisemisestä strtegisena linjauksena on kestävän Espoon pohja.
 
Espoossa 11.9.2017
 
Markku Sistonen, valtuustoryhmän puheenjohtaja, 046 8773884
Maria Guzenina, kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja, 050 5122282
Juri Aaltonen, kaupunginhallituksen jäsen, 040 553 9536
Habiba Ali, Osallistuva Espoo -ohjelmaryhmän puheenjohtaja, 045 8600015
Martti Hellström, opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan jäsen, 045 1118156
Liisa Kivekäs, valtuustoryhmän varapuheenjohtaja, 049 0411051
Johanna Värmälä, sosiaali- ja terveyslautakunnan varapuheenjohtaja, 050 5927619

Terveyspalvelut toimiviksi ja tasa-arvoisiksi

Sosiaali- ja terveyslautakunnan pj. Johanna Värmälä: Terveyspalvelut toimiviksi ja tasa-arvoisiksi

Voimassa oleva hoitotakuulaki ei ole toimiva, vaan se aiheuttaa
epätasa-arvoisuutta. Kun julkisen terveydenhuollon asiakas ottaa
yhteyttä omalle terveysasemalleen, hänen hoidon tarpeensa arvioidaan.

Arvioinnin tekee pääsääntöisesti hoitaja. Asiakas ei saa arvioinnin
perusteella välttämättä aikaa lääkärille, vaan hänet ohjataan
mahdollisesti hoitajan vastaanotolle, kun taas vastaavassa tilanteessa oleva työterveyshuollon asiakas pääsee heti lääkärin vastaanotolle.

Asukkaat ovat siis nykytilanteessa valitettavasti eriarvoisessa asemassa terveyspalvelujen saannissa.

Kun hoitotakuulaki säädettiin, sillä pyrittiin turvaamaan asukkaille
heidän tarvitsemansa terveyspalvelut. Valitettavasti turvaa ei ole tullut
kaikille. Hoitotakuulakia pitääkin tarkistaa uudessa eduskunnassa
sellaiseksi, että terveysasemien asiakkaat ovat työterveyshuollon
asiakkaiden kanssa tasa-arvoisessa asemassa.

Hoitotakuulain tarkistamiseen on aihetta myös siksi, että terveysasemien asiakkaille annetaan yleensä ensimmäinen vapaana oleva aika lääkärille. Vastaanottoaika on hyvällä tuurilla ehkä kolmen tai neljän viikon kuluttua hoidon tarpeen arvioinnista, vaikka asiakas tarvitsisi ajan hoidontarpeensa perusteella paljon aikaisemmin.

Kyseisessä lain tarkistuksessa tulee myös huomioida se, että asukkaiden pitää saada säännöllistä terveydentilan seurantaa, kun he siirtyvät eläkkeensaajina työterveyshuollon palvelujen piiristä perusterveydenhuollon palvelujen piiriin. Terveyspalvelujen pitää siis
vastata asukkaiden palvelutarpeeseen ja niiden tulee olla tasa-arvoisia.

Palveluseteli – mistä oikeastaan on kyse?

Eduskuntavaaliehdokas Pirkko KuuselaEduskuntavaaliehdokas Pirkko Kuusela: Palveluseteli – mistä oikeastaan on kyse?

Onko kyse rahasta, valinnanvapaudesta vai todellisuudessa sittenkin vastuusta? Voidaanko katsoa, että ottamalla vastaan palvelusetelin, asiakas ottaa myös kantaakseen koko vastuun tarvitsemastaan palvelusta?

Palveluseteliä ajetaan voimakkaasti myös kunnallisiin palveluihin: vanhustenhoitoon, omaishoitajien vapaapäiviin, vammaispalveluihin, päivähoitoon, terveyspalveluihin…

Kunnan myöntämä palveluseteli voi kattaa hankittavan palvelun täysin (vammaispalvelut) tai osittain. Toisaalta arvo voi määräytyä myös käyttäjän tulotason mukaan. Tosiasiassa kuntien vastuulla olevia palveluja siirretään yksityisten tuottamiksi.

Palveluseteliä markkinoidaan valinnanvapaudella. Mutta onko käyttäjällä tosiaan valinnan mahdollisuus? Pakottaako julkisten palvelujen tila valitsemaan yksityisen palveluntuottajan? Löytyykö yksityiseltä sektorilta riittävän laadukas vaihtoehto? Riittäkö palvelusetelin arvo tarvittavaan määrään tarpeen mukaista palvelua? Ja riittävätkö omat tulot tarvittavan lisämaksun suorittamiseen?

Esimerkiksi:
• omaishoitajien vapaapäiviä varten annettava palveluseteli on Helsingissä alle 200€, vaikka vapaapäivien todelliset kustannukset kohonnevat yli 500€. Pienituloiset eivät voi maksaa erotusta ja jäävät näin lakisääteisten vapaapäivien ulkopuolelle.
• Espoossa pilotoinnissa oleva Henkilökohtaisen avun palveluseteli on arvoltaan 21€, vaikka todellisuudessa tuntihinnat ovat 30€ ylöspäin. Saadaanko laadukkaita palveluntuottajia sitoutumaan asiakkaalle välttämättömään avustajatyöhön tällä hinnalla?
• Espoossa on käytössä vanhusten taksimatkoissa 21€:n katto (21€=10km). Käytännössä tämä tarkoittaa joidenkin vähävaraisten osalta sitä, ettei matkoja voi käyttää, koska ei ole varaa maksaa yli menevää osuutta.

Palvelusetelillä tuotettava palvelu perustuu palveluntuottajan ja asiakkaan, tässä siis käyttäjän, väliseen sopimukseen ja on siis kuluttajalain alaista toimintaa. Myös subjektiivisten oikeuksien, kuten vaikeavammaisten henkilöiden välttämätön apu, on näin siirtynyt asiakkaan omalle vastuulle. Tulevaisuudessa varmasti nähdään, miten kuluttajalaki sopii palveluja koskevien riitojen selvittelyyn.

Voidaanko vastuu näin siirtää?

Asiakkaan halutessa ja ymmärtäessä vastuunsa, niin mielestäni voidaan. Tapauksissa, joissa on selvää, ettei asiakas pysty tätä vastuuta kantamaan, tulee tarjolla olla myös muita vaihtoehtoja. Kunta ei siis voi vetäytyä vastuusta lakisääteisten palvelujen osalta, vaikka palvelusetelien käyttöönotosta olisikin päätetty.

Omaishoitajia koskevaan lakiin tarvitaan muutoksia

Johanna Värmälä, Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan pj., kaupunginvaltuutettu: Omaishoitajia koskevaan lakiin tarvitaan muutoksia

Eri puolueiden edustajat ovat esittäneet omaishoitajien aseman parantamiseksi tukien maksamisen toteuttamista Kelan toimesta. Pelkästään se ei riitä, kun omaishoitajia koskevassa laissa on vakavia epäkohtia. Se, että omaishoitajien asemaa halutaan parantaa, on kuitenkin hyvä lähtökohta sille, että heitä koskevaan lakiin saataisiin muutoksia seuraavassa eduskunnassa.

Omaishoidon tuen määrärahoihin halutaan kajota hyvin herkästi, kun kunnalla on taloudellisesti tiukkaa. Sitä virkamiehet yrittivät jopa Espoossa vuonna 2009, vaikka se oli väärin. Onneksi meidän luottamushenkilöiden yhteinen tahto oli silloinkin riittävien omaishoidontuen määrärahojen turvaaminen ja virkamiehet joutuivat perumaan omavaltaisen säästöpäätöksensä.

Espoossa palattiin kuitenkin vuonna 2009 omaishoidon tuen myöntämisen kriteereissä lain tasolle. Se toimenpide toi esille lain epäkohdat. Yksi epäkohta on se, että kunnat saavat itse määritellä tietyt omaishoidon tuen myöntämisen perusteet. Esimerkiksi Vantaalla omaishoitaja menettää lakisääteiset vapaansa, kun hoidettava on jonkun muun kuin omaishoitajan hoidettavana kolme vuorokautta kuukaudessa. Espoossa kyseiset vapaat menettää viiden vuorokauden tultua täyteen.

Lain väljyydestä kertoo se, että toisissa kunnissa järjestetään lakisääteisten vapaiden lisäksi laissakin mainittuja lisävapaita ja toisissa ei. Kyseiset vapaat voivat olla esimerkiksi tilapäishoitoa. Tiedossani ei ole yhtään kuntaa, jossa kyseisiä vapaita myönnettäisiin omaishoidettavien näkökulmasta riittävästi. Espoossakin tilanne on tilapäishoidossa parantunut aikaisemmista vuosista vasta viime vuosina.

Kolmas epäkohta koskee omaishoitajia, joiden omaishoidettavana olevat lapset noudattavat perusopetuslain mukaista oppivelvollisuuttaan. Omaishoitajia rangaistaan siitä siten, että he menettävät lakisääteiset vapaansa, kun koululainen on kodista poissa keskimäärin yli 5-7 tuntia arkipäivää kohti. Se on kohtuutonta.

Omaishoitajia koskevaa lakia tulee siis parantaa seuraavan eduskunnan aikana. Laissa on huomioitava omaishoitajien erilaiset elämäntilanteet. Erityisesti yksinhuoltajilla ei ole mahdollisuutta hengähtää päivän aikana samalla tavalla, kuin vanhemmalla, joka elää kahden vanhemman perheessä. Lisäksi perheen tulotaso tulisi ottaa huomioon omaishoitoasioissa. Omaishoitajille voisi myöntää lasten kotihoidontuen kaltaista, tulosidonnaista hoitolisää.

Toivottavasti seuraavan eduskunnan kansanedustajilta löytyy ihan oikeasti tahtoa omaishoitajia koskevan lain ja heidän asemansa parantamiseksi.

Terveyspalveluihin tarvitaan suuria muutoksia

Sosiaali- ja terveyslautakunnan pj., kaupunginvaltuutettu Johanna Värmälä: Terveyspalveluihin tarvitaan suuria muutoksia

Kun professori Pekka Puska esitti aikoinaan Pohjois-Karjala-projektia, sille aluksi naureskeltiin. Vastarinnasta huolimatta, hän ei luovuttanut. Projekti aloitettiin ja se osoittautui menestykselliseksi sydän- ja verisuonitautien ennaltaehkäisyn ja hoidon kannalta. Nyt hän on johtajana Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksessa, jonka asiantuntijat Puskan johdolla esittävät suuria muutoksia terveydenhuollon rahoitukseen. Olisiko taas uskottava professori Puskan hyvää sanomaa?

Suomessa on käytössä monikanavainen rahoitus sosiaali- ja terveydenhuollossa. Se tarkoittaa sitä, että rahaa palveluihin tulee ennen kaikkea kunnilta, valtiolta, kotitalouksilta, Kansaneläkelaitokselta, työnantajilta ja yksityisiltä vakuutusyhtiöiltä muutamien muiden tahojen lisäksi. Nämä tahot saavat rahoituksensa eri lähteistä, kuten keräämällä veroja ja vakuutusmaksuja tai muilla tavoin mm. kotitalouksilta ja työnantajilta.

Kyseinen rahoitustapa lisää Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijoiden mukaan yksityisten palvelujen tarjontaa, joka taas mahdollistaa julkisella sektorilla työskentelevien lääkäreiden lisätyönteon yksityisellä puolella. Tuon rahoituksen kautta järjestyvät myös työterveyshuollon palvelut. Rahoituksen uudistamisen tarve on ilmeinen. Kun uudistamiseen ryhdytään, ”kuumaksi perunaksi” nousevat varmaankin työterveyshuollon palvelut. Ne eivät toimi tällä hetkellä asianmukaisesti. Esimerkiksi pätkätyöntekijät ovat muita eriarvoisemmassa asemassa työterveyshuoltopalveluiden saamisessa. Toisaalta taas erityisesti korkeasti koulutettujen työterveyshuollon sairaanhoidolliset palvelut ovat varsin kattavat ja työttömänä olevat työikäiset eivät saa lähellekään työterveyshuollon tasoisia palveluja. Tällaiset erot luovat tietenkin eriarvoisuutta. Työterveyshuollon yksityinen bisnes on aiheuttanut myös sen, että kyseiset palvelut ovat painottuneet sairauksien hoitoon, vaikka niiden pitäisi edistää työntekijöiden terveyttä, estää ammattitauteja ja keskittyä työkykyä ylläpitävään toimintaan.

Ihmisten terveydellä ei tule tehdä bisnestä. Sen lisäksi, että se on eettisesti väärin, sairauksien hoitoon keskittyvä bisnesmaailma romuttaa kansanterveystyön periaatteen, jossa korostuu sairauksien hoidon lisäksi myös ennaltaehkäisevä toiminta. Asukkaille tuleekin tarjota sairauksien hoidon lisäksi palveluja, jotka lisäävät koko väestön hyvinvointia. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan verovaroin rahoitettua, julkista terveydenhuoltoa, jota tulee vahvistaa. Perusterveydenhuolto on toiminnan kivijalka.

Asukkaille on tärkeintä, että palvelut järjestyvät. Palvelujen järjestämisessä on kuitenkin oleellista se, että ne myös toimivat hyvin ja ne pystytään rahoittamaan järkevästi. Terveyspalveluissa on sellaisia ongelmia, jotka eivät ratkea pienillä muutoksilla. Seuraavan eduskunnan onkin päätettävä suurista muutoksista, joilla parannetaan terveyspalveluja. Terveyspalvelut on saatava nykyistä tasa-arvoisemmiksi.

Olisi siis varmaan kuunneltava jälleen kerran professori Puskan ja muiden hyvien asiantuntijoiden esityksiä.