Markkinafundamentalistin uskontunnustus

Kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson: Markkinafundamentalistin uskontunnustus

Maanantain Helsingin Sanomia lukiessa tuli erityisen tarmokas olo. Vuorineuvos Gustav von Hertzen oli Vieraskynä-kirjoituksessaan vankkumattomasti sitä mieltä, että seuraavaan hallitusohjelmaan tulisi saada kohta, joka avaa yksiselitteisesti kaikki hallinnonalat ulkoistamiselle. Von Hertzeniä harmitti muun muassa, että suomalaista peruskoulua, vankiloita ja puolustusvoimia ei ole kilpailutettu yksityisille firmoille hoidettavaksi. Hänen mielestään kaikki verovaroilla kustannettavat palvelut pitäisi antaa yksityisten toimijoiden käsiin. Häntä suorastaan harmitti äskettäin julkistetun Eva-raportin kohta, jossa suositellaan julkisyhteisöille velvollisuutta ulkoistaa osa palveluistaan. Sana ”osa” on hänestä vaarallinen ”poliittinen pommi”. Vuorineuvoksen mukaan kaiken pitää olla myytävänä. Halleluja! Lisää tällaisia markkinafundamentalistien uskontunnustuksia!

Ideologioilla on eroa ja siksi myös puolueilla on eroa. Tämä unohtuu nykyään liian usein. Esimerkiksi sillä on suuri merkitys mitä eri puhujat tarkoittavat hyvinvointiyhteiskunnalla tai hyvinvointivaltiolla. Jotkut puhuvat hyvinvointiyhteiskunnasta, vaikka oikeasti he tarkoittavat vahvemman selviytymistä ja kyynärpäätaktiikkaa ihannoivaa järjestelmää, jossa heikompi ihminen on sivuseikka. Yleensä nämä samat ihmiset pitävät hyvinvointivaltiota miltei kirosanana.

Markkinafundamentalistin mielestä hyvinvointivaltio häiritsee markkinoiden toimintaa. Julkisesti tuotettujen palveluiden takia joku jossain ei pääse tekemään voittoa ja se on näiden ihmisten mielestä väärin. En halua yleistää, mutta usein edes historiasta tai lähempääkin löytyvät huonot esimerkit kapitalistisen järjestelmän toimimattomuudesta eivät saa markkinafundamentalistia muuttamaan mieltään.

Eikä siinä mitään. Pitäkööt mielipiteensä sillä mielipide ei vielä tee vahinkoa. Vahinkoa syntyy vasta jos näiden mielipiteiden haltijat pääsevät toteuttamaan uskoaan käytännön politiikan kautta.

Tulevissa eduskuntavaaleissa soisi kaikkien Arkadianmäelle pyrkivien kertovan, mitä he hyvinvointiyhteiskunnalla tarkoittavat ja miten aikovat tarkoittamaansa päästä.

Voiko hyvinvointiyhteiskuntaa olla ilman hyvinvointivaltiota? Jos minulta kysytään, vastaan ei.

Yhteiskunta, jossa turvaverkot on kilpailutettu halvimmalle toimijalle, on jotain muuta kuin hyvinvointisellainen. Kilpailutus ja homman antaminen sen halvimmalla hoitavalle ei takaa kustannustehokkuutta ihmisen näkökulmasta. Juu, yritys varmasti takoo voittoa, mutta pitkän päälle kenen kustannuksella?

Hyvinvointivaltio toimii riittävän veropohjansa ansiosta. Veroja on maksettava maksukyvyn mukaan, vaikka se tylsältä joistain tuntuisikin. Paljon tylsemmältä alkaa nimittäin ajan saatossa tuntua, jos yhteiskunnassa vain vahvat ja varakkaat pärjäävät. Silloin voimme heittää yhteiskuntarauhalle hyvästit.

Eikä mikään yllä todettu poista sitä tosiasiaa, että kunnallista sektoria on kehitettävä. Mutta on enemmän kuin vain kaksi vaihtoehtoa, jossa toisessa ei muuteta mitään ja toisessa myydään kaikki. Lasta ei pidä heittää pesuveden mukana, vaikka markkinafundamentalistit niin uskontunnustuksissaan toivovat.

Von Hertzenin kirjoituksessa ei käynyt selväksi tarkoittiko hän, että yksityisen sektorin voitot maksetaan verovaroin vai että voitot maksaa palveluiden käyttäjä. Kummassakin tapauksessa kovin kalliiksi tulee monessakin suhteessa.

Von Hertzenin puheenvuoro oli tärkeä. Siinä kiteytyy se, miksi aito hyvinvointiyhteiskunta on taistelemisen arvoinen.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Omaishoidontukeen tehtävä valtakunnallisia parannuksia

Eduskuntavaaliehdokas, Sos. & Terveyslautakunnan pj. Johanna Värmälä: Omaishoidontukeen tehtävä valtakunnallisia parannuksia

Ei turhaan väitetä, että omaishoito on se, joka joutuu ”liipasimelle” aina kun kunnassa on taloudellisesti tiukkaa. Viime keväänä Espoon säästöpäätöksien yhteydessä virkamiehet yrittivät saada sosiaali- ja terveyslautakuntaa säästämään omaishoidontuen määrärahoista. Siihen lautakunta ei  onneksi suostunut. Kesäkuussa virkamiehet päättivät vuorostaan omavaltaisesti, että omaishoidontuen uusia asiakkaita ei enää oteta.

Virkamiehet perustelivat tuota omavaltaista tekoaan sillä, että omaishoitoon varatut määrärahat olivat ylittymässä. Kun keskustelimme asiasta luottamushenkilöiden kesken, päädyimme siihen, että kyseinen määrärahaylitys saisi toteutua ja uusia myönteisiä omaishoidontuen päätöksiä alettiin taas tekemään syksystä alkaen.

Espoossa tehtiin kuitenkin muutoksia omaishoidontuen myöntämisperusteisiin syksyllä 2009. Palasimme lain tasolle omaishoidontuen myöntämisessä ja se toi esille lain epäkohdat.

Lain mukaan kunnat saavat määritellä jokainen makunsa mukaan omaishoidontuen myöntämisen tiettyjä perusteita. Se on johtanut siihen, että omaishoitajat ovat asuinpaikkansa perusteella eriarvoisessa asemassa.

Toisessa kunnassa omaishoitaja menettää lakisääteiset vapaansa, kun hoidettava on jonkun muun kuin omaishoitajan hoidettavana yli kolme vuorokautta lakisääteisten vapaiden lisäksi. Niin tehdään esimerkiksi Vantaalla. Espoossa kyseiset vapaat menettää viiden vuorokauden jälkeen. Joissakin kunnissa järjestetään lakisääteisten vapaiden lisäksi lisävapaita. On myös kuntia, joissa sellaiseen ei ole mahdollisuuksia.

Omaishoidon tuen myöntämisen periaatteita tulisikin yhdenmukaista valtakunnallisesti. Myös omaishoidontukea koskevaa lakia tulisi parantaa. Omaishoitolaki ei voi olla ristiriidassa esimerkiksi perusopetuslain kanssa. Perusopetuslain mukaan lapsen on käytävä koulua, eivätkä oppilaat ja omaishoidotuen saajat voi vaikuttaa koulupäivien pituuteen. Omaishoitajaa ei saa rangaista lapsen koulunkäynnistä niin kuin nyt tehdään. Nykyisen lain mukaan omaishoitajilla on oikeus lakisääteisiin vapaisiin vain, jos heidän hoidettavansa on arkisin poissa kodistaan keskimäärin enintään viisi – seitsemän tuntia arkipäivää kohti.

Laissa pitäisi myös huomioida se, että omaishoitajat elävät erilaisissa elämäntilanteissa. Esimerkiksi yksinhuoltajilla ei ole mahdollisuutta hengähtää päivän aikana samalla tavoin kuin omaishoitajalla, joka on kahden vanhemman perheessä. Olisi kohtuullista, että myös perheen tulotaso otettaisiin huomioon omaishoitoasioissa. Pieni- ja keskituloisille omaishoitajille voisi myöntää lasten kotihoidontuen kaltaista, tulosidonnaista hoitolisää.

Omaishoitajat ansaitsevat parannuksia omaishoitolakiin. Asiat pitää ratkaista eduskunnassa, kun halutaan kohdella eri alueilla asuvia omaishoitajia tasavertaisesti.

Johanna Värmälä (sd.)
Sosiaali- ja terveyslautakunnan pj., Espoo
www.johannavarmala.fi

Kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson avaa blogimme kirjoituksellaan: ”Miksi masennus?”


Miksi masennus?

Robbie Williamsin laulussa Morning sun esitetään kysymyksiä. Miltä uusi päivä näyttää unettoman yön jälkeen, onko mielesi toiveikas vai onko päivän myötä entistä tyhjempi olo? Miten arvotat aamuauringon? Jonkin sortin masennustestikysymyksiä siis.

Äskettäin aamutelevisiossa kerrottiin, että nuorten poikien yhdeksi suurimmaksi ongelmaksi on noussut yksinäisyys. Yksinäisyys puolestaan altistaa masennukselle.

Masennus on tilastojen mukaan yksi nopeimmin kasvavista kansansairauksistamme. Nuorten kohdalla suurin syy työelämästä poisjääntiin on masennus. Tilanne on kestämätön, ja silti sen korjaamiseksi tehdään liian vähän konkreettisia tekoja. Ei ainoastaan politiikassa vaan myös arjen tasolla.

Työ tulevien masennusten torjumiseksi pitäisi aloittaa koululuokkien kokojen pienentämisellä. Luokkakokojen yhteys lasten ja nuorten hyvinvointiin on osoitettu jo useaan otteeseen. Lapselle läsnä oleva ja kannustava opettaja luo perustan tasapainoisemmalle aikuisuudelle. Kaverisuhteita on pienessä luokassa helpompi solmia kuin suuressa. Samoin kiusaamiseen ja ryhmästä pois sulkemiseen voi helpommin puuttua pienen porukan kesken kuin jättilaumassa. Lapsi ja nuori, joka tuntee olevansa tarpeellinen ja kyvykäs selviää elämän alamäistä paremmin kuin heikon itsetunnon omaava. Suorituskeskeisyys yksilön lähtökohtaisen arvon sijaan istuttaa stressin siemenen jo pienestä pitäen.

Huomasitko pari viikkoa sitten käydyn keskustelun alakoululaisten iltapäiväkerhotoiminnan supistamisesta? Kun kunnissa etsitään säästöjä, tällä kertaa säästökohteeksi kaavailtiin pienimpiä koululaisia. Iltapäiväkerhotoimintaan haluttiin päästää lähtökohtaisesti vain ekaluokkalaiset. Tokaluokkalaiset, siis kahdeksanvuotiaat, olisivat joutuneet selviytymään koulun jälkeen usean tunnin ilman aikuisten läsnäoloa. Se, että tällaisia säästöjä lasten turvallisuudesta ja turvallisuudentunteesta edes ajatellaan, on irvokasta.

Kun puhutaan työelämässä jaksamisesta ja työurien pidentämisestä, on tiedostettava miksi ihmiset voivat työssään huonosti. Työntekohan lisää onnellisuutta, mutta jos työympäristö on mätä, mennään miinuksen puolelle.
Luonnevikaisia ei pidä päästää myrkyttämään työpaikan ilmapiiriä. Eikä pomoporras saa viedä happea alaisiltaan. Kyllä suomalainen jaksaa paiskia töitä vaikka kuinka, jos tuntee, että häntä siitä arvostetaan. Tämä on seikka, johon poliittisin päätöksin on vaikea puuttua. Valpas ja ihmismieltä ymmärtävä työnantaja ymmärtää myös satsata työpaikkansa me-henkeen. Se on yhteinen etu.

Ylä- ja alamäet kuuluvat elämään, mutta toivon menettäminen ei. Älkääkä väittäkö, että masennus pitää vain hyväksyä. Ei sitä pidä sen enempää kuin muitakaan sairauksia, joille voi tehdä jotain.
Kyllä jokaiselle soisi ilon herätä aamuihin täynnä tarmoa ja iloa uuden päivän tarjoamista mahdollisuuksista.

http://www.mariaguzenina.net/