Demareiden tavoitteita huomioitiin sosiaali- ja terveyslautakunnan budjettiesityksessä

Espoon sosiaali- ja terveyslautakunta esittää lisämäärärahaa ensi vuoden budjettiin 1,2 miljoonaa euroa. Tämä summa kohdistuisi koulu- ja opiskelijaterveydenhoitajien ja -lääkärien määrän lisäämiseen, lastenpsykiatrian avohoitopalveluiden saatavuuden parantamiseen sekä nuorten mielenterveyspalveluiden saatavuuden parantamiseen.

 
Demareiden käden jälki näkyy kiitettävästi lautakunnan esityksessä. Teimme jo viime valtuustokaudella töitä nuorten mielenterveyspalvelujen parantamiseksi. Nyt niihin tarvitaan määrärahoja, jotta nuoret saavat tarvitsemiaan palveluja ja kehittämistyö on mahdollista viedä loppuun, kertoo lautakunnan 2.vpj. Johanna Värmälä. – Olemme olleet aloitteellisia myös koulu- ja opiskelijaterveydenhoitaja-asiassa. Heidän riittämätön määränsä selvisi aloitteestamme. Lautakunta huomioi myös sen, että lastenpsykiatrian avohoidon yksikössä on jopa kuuden kuukauden jono palveluihin. Se on palvelu, jonka saamisessa vaikutimme aikanaan, ja joka on osoittautunut erittäin tarpeelliseksi, Johanna Värmälä toteaa.
 
Demarit eivät saavuttaneet terveyskeskusmaksupoistoon liittyvää tavoitetta, joka mukaan terveyskeskusmaksusta luovutaan 1.1.2018 alkaen. Lautakunta kuitenkin totesi, että se suhtautuu kriittisesti asiakasmaksujen korotuksiin. Mikäli asiakasmaksukorotusta ei toteuteta, tulee toimialan tulomäärärahaa laskea 1 miljoonaa euroa. Tämä on parempi, kun se, että lautakunta ei olisi puuttunut asiaan, toteaa lautakunnan jäsen Olli Lehtonen (sd.).
 
Demarit toivat esille myös vammaispalvelujen ja vanhuspalvelujen määrärahatarpeet. Nämä ovat asioita, joihin on palattava budjettineuvotteluissa. Se on mahdollista, koska sosiaali- ja terveyslautakunta toteaa, että vuoden 2018 talousarviossa tulee varmistaa, että vanhusten pitkäaikaishoidon paikkojen määrä on tarpeeseen nähden riittävä, jotta ikääntyville espoolaisille pystytään tarvittaessa varmistamaan sujuva pääsy tehostetun palveluasumisen piiriin ja että vammaispalvelujen saatavuus paranee. – Nämä ovat asioita, joiden puolesta demarit ovat tehneet töitä jo vuosia ja tulevat tekemään niin edelleen, toteaa Olli Lehtonen.
 
Lisätietoja:
Johanna Värmälä
Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan 2.vpj
p. 050 592 7619
 
Olli Lehtonen
sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen
p.0451498844

Katupartioita ei tarvita Espoossa

Espoon demarit: Katupartioita ei tarvita Espoossa

Espoon demareiden kunnallisjärjestö katsoo, että kansalaisten omia katupartioita ei tarvita turvaamaan ulkona liikkumista Espoossa. Yleisen turvallisuuden varmistaminen on poliisin virkatehtävä.
On käynyt ilmi, että eräillä jo toimivien katupartioiden jäsenillä on tuomioita väkivaltarikoksista ja yhteyksiä ulkomaalaisvastaisiin ääriliikkeisiin. Tällaiset järjestyksenvalvojat aiheuttavat lähinnä pelkoa kansalaisten keskuudessa.

 

Espoon demarit rohkaisevat jokaista toimimaan avoimesti ja ennakkoluulottomasti. Sen sijaan että pelotellaan muualta tulleiden erilaisuudella, tulisi löytää yhteistä tekemistä ja luontevaa arkipäiväistä rinnakkaineloa. Katupartioiden sijaan kannattaisi perustaa urheilu- ja muita harrastekerhoja, joihin eri taustalla olevat ihmiset olisivat tervetulleita. Hyviä mahdollisuuksia järjestäytyneeseen vapaaehtoistoimintaan on tarjolla myös turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksissa.

Palveluseteli – mistä oikeastaan on kyse?

Eduskuntavaaliehdokas Pirkko KuuselaEduskuntavaaliehdokas Pirkko Kuusela: Palveluseteli – mistä oikeastaan on kyse?

Onko kyse rahasta, valinnanvapaudesta vai todellisuudessa sittenkin vastuusta? Voidaanko katsoa, että ottamalla vastaan palvelusetelin, asiakas ottaa myös kantaakseen koko vastuun tarvitsemastaan palvelusta?

Palveluseteliä ajetaan voimakkaasti myös kunnallisiin palveluihin: vanhustenhoitoon, omaishoitajien vapaapäiviin, vammaispalveluihin, päivähoitoon, terveyspalveluihin…

Kunnan myöntämä palveluseteli voi kattaa hankittavan palvelun täysin (vammaispalvelut) tai osittain. Toisaalta arvo voi määräytyä myös käyttäjän tulotason mukaan. Tosiasiassa kuntien vastuulla olevia palveluja siirretään yksityisten tuottamiksi.

Palveluseteliä markkinoidaan valinnanvapaudella. Mutta onko käyttäjällä tosiaan valinnan mahdollisuus? Pakottaako julkisten palvelujen tila valitsemaan yksityisen palveluntuottajan? Löytyykö yksityiseltä sektorilta riittävän laadukas vaihtoehto? Riittäkö palvelusetelin arvo tarvittavaan määrään tarpeen mukaista palvelua? Ja riittävätkö omat tulot tarvittavan lisämaksun suorittamiseen?

Esimerkiksi:
• omaishoitajien vapaapäiviä varten annettava palveluseteli on Helsingissä alle 200€, vaikka vapaapäivien todelliset kustannukset kohonnevat yli 500€. Pienituloiset eivät voi maksaa erotusta ja jäävät näin lakisääteisten vapaapäivien ulkopuolelle.
• Espoossa pilotoinnissa oleva Henkilökohtaisen avun palveluseteli on arvoltaan 21€, vaikka todellisuudessa tuntihinnat ovat 30€ ylöspäin. Saadaanko laadukkaita palveluntuottajia sitoutumaan asiakkaalle välttämättömään avustajatyöhön tällä hinnalla?
• Espoossa on käytössä vanhusten taksimatkoissa 21€:n katto (21€=10km). Käytännössä tämä tarkoittaa joidenkin vähävaraisten osalta sitä, ettei matkoja voi käyttää, koska ei ole varaa maksaa yli menevää osuutta.

Palvelusetelillä tuotettava palvelu perustuu palveluntuottajan ja asiakkaan, tässä siis käyttäjän, väliseen sopimukseen ja on siis kuluttajalain alaista toimintaa. Myös subjektiivisten oikeuksien, kuten vaikeavammaisten henkilöiden välttämätön apu, on näin siirtynyt asiakkaan omalle vastuulle. Tulevaisuudessa varmasti nähdään, miten kuluttajalaki sopii palveluja koskevien riitojen selvittelyyn.

Voidaanko vastuu näin siirtää?

Asiakkaan halutessa ja ymmärtäessä vastuunsa, niin mielestäni voidaan. Tapauksissa, joissa on selvää, ettei asiakas pysty tätä vastuuta kantamaan, tulee tarjolla olla myös muita vaihtoehtoja. Kunta ei siis voi vetäytyä vastuusta lakisääteisten palvelujen osalta, vaikka palvelusetelien käyttöönotosta olisikin päätetty.

Omaishoitajia koskevaan lakiin tarvitaan muutoksia

Johanna Värmälä, Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan pj., kaupunginvaltuutettu: Omaishoitajia koskevaan lakiin tarvitaan muutoksia

Eri puolueiden edustajat ovat esittäneet omaishoitajien aseman parantamiseksi tukien maksamisen toteuttamista Kelan toimesta. Pelkästään se ei riitä, kun omaishoitajia koskevassa laissa on vakavia epäkohtia. Se, että omaishoitajien asemaa halutaan parantaa, on kuitenkin hyvä lähtökohta sille, että heitä koskevaan lakiin saataisiin muutoksia seuraavassa eduskunnassa.

Omaishoidon tuen määrärahoihin halutaan kajota hyvin herkästi, kun kunnalla on taloudellisesti tiukkaa. Sitä virkamiehet yrittivät jopa Espoossa vuonna 2009, vaikka se oli väärin. Onneksi meidän luottamushenkilöiden yhteinen tahto oli silloinkin riittävien omaishoidontuen määrärahojen turvaaminen ja virkamiehet joutuivat perumaan omavaltaisen säästöpäätöksensä.

Espoossa palattiin kuitenkin vuonna 2009 omaishoidon tuen myöntämisen kriteereissä lain tasolle. Se toimenpide toi esille lain epäkohdat. Yksi epäkohta on se, että kunnat saavat itse määritellä tietyt omaishoidon tuen myöntämisen perusteet. Esimerkiksi Vantaalla omaishoitaja menettää lakisääteiset vapaansa, kun hoidettava on jonkun muun kuin omaishoitajan hoidettavana kolme vuorokautta kuukaudessa. Espoossa kyseiset vapaat menettää viiden vuorokauden tultua täyteen.

Lain väljyydestä kertoo se, että toisissa kunnissa järjestetään lakisääteisten vapaiden lisäksi laissakin mainittuja lisävapaita ja toisissa ei. Kyseiset vapaat voivat olla esimerkiksi tilapäishoitoa. Tiedossani ei ole yhtään kuntaa, jossa kyseisiä vapaita myönnettäisiin omaishoidettavien näkökulmasta riittävästi. Espoossakin tilanne on tilapäishoidossa parantunut aikaisemmista vuosista vasta viime vuosina.

Kolmas epäkohta koskee omaishoitajia, joiden omaishoidettavana olevat lapset noudattavat perusopetuslain mukaista oppivelvollisuuttaan. Omaishoitajia rangaistaan siitä siten, että he menettävät lakisääteiset vapaansa, kun koululainen on kodista poissa keskimäärin yli 5-7 tuntia arkipäivää kohti. Se on kohtuutonta.

Omaishoitajia koskevaa lakia tulee siis parantaa seuraavan eduskunnan aikana. Laissa on huomioitava omaishoitajien erilaiset elämäntilanteet. Erityisesti yksinhuoltajilla ei ole mahdollisuutta hengähtää päivän aikana samalla tavalla, kuin vanhemmalla, joka elää kahden vanhemman perheessä. Lisäksi perheen tulotaso tulisi ottaa huomioon omaishoitoasioissa. Omaishoitajille voisi myöntää lasten kotihoidontuen kaltaista, tulosidonnaista hoitolisää.

Toivottavasti seuraavan eduskunnan kansanedustajilta löytyy ihan oikeasti tahtoa omaishoitajia koskevan lain ja heidän asemansa parantamiseksi.

Perheministeri toteuttamaan lapsipoliittista ohjelmaa!

Fredrik Almqvist, Lastenpsykiatrian professori ja ylilääkäri, Eduskuntavaaliehdokas SDP: Perheministeri toteuttamaan lapsipoliittista ohjelmaa!

Lapset ovat yhteiskunnan tärkein voimavara. Yhteisön moraalin mitta on siinä, miten huolehdimme lapsista ja nuorista. Eettisistä ja inhimillisistä syistä haluamme turvata lasten kasvuolosuhteet, heidän terveytensä ja tulevaisuutensa. Tämä on yksi pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareista, jonka olemme yhdessä luoneet ja jota meidän tulee edelleen kehittää. Lapsiperheet tarvitsevat enemmän tukea; terveydenhuoltoa, koulutusta, työelämää ja asuntopolitiikkaa on parannettava tavalla, joka luo suotuisat kasvuolosuhteet sekä auttaa vanhempia tukemaan ja suojelemaan lapsiaan.

Tavoitteeni on perhepolitiikka joka takaa turvallisen lapsuuden ja edistää terveyttä sekä hyviä elintapoja imeväisiästä aikuisuuteen. Perhepoliittisen ohjelman tarkoitus on helpottaa ja koordinoida hyvän lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikan toteutusta. Tarvitaan ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, yksilöllistä tukea, henkilökohtaista apua sekä tarpeenmukaista hoitoa lapsille, nuorille ja heidän vanhemmilleen. Mannerheimin lastensuojeluliitto on tehnyt hyvän ohjelman seuraavaa vaalikautta varten.

Tarvitaan perheministeri

Minulla on ollut mahdollisuus osallistua nykyisen hallituksen lapsi- ja perhepoliittiseen ohjelmatyöhön. Yhteisymmärryksessä on tehty paljon hyviä esityksiä, mutta hallitustasolla ja ministeriöissä ei ole juuri tapahtunut merkittävää. Poikkeuksena nuorisolaki. Kokemuksesta tiedän, viimeistään nyt, että asiantuntevien ehdotusten lisäksi tarvitaan poliittista tahtoa ja auktoriteettia. Tähän työhön tarvitaan perheministeri! Olen jo 1990-luvulla ehdottanut lapsi- ja perheministerin salkkua maamme hallitukseen. Nyt tuli pääministeriltä tähän oivaa tukea.

Lasten ja lapsiperheiden välttämättömien etujen edistäminen ja puolustaminen on työtä, joka tehdään tällä hetkellä monessa ministeriössä ja lukuisilla hallinnon aloilla. Mutta tulokset ovat kehnot, koska se tapahtuu liian hajanaisesti ja vailla riittävää koordinointia. Lyhytnäköiset talousnäkökohdat ja muut ”tärkeämmät” asiat ohittavat usein lapsi- ja perhenäkökohdat. Ministerin arvovallalla ja ”toimistoministeriön” tuella on mahdollista uudella tavalla aloitteellisesti koordinoida ja tehostaa lasten ja perheiden hyvinvointia edistäviä toimenpiteitä.

Tarvitaan johdonmukaisuutta

Lapsi- ja perhepoliittisen ohjelman onnistunut toteuttaminen vaatii poliittisten puolueiden, valtion ja kuntien sekä kolmannen sektorin ja etujärjestöjen välistä yhteistyötä. Ja keväällä valittavilta kansanedustajilta se edellyttää pitkäjänteistä lainsäädäntöä ja johdonmukaisia talousarvioita. Näin luomme turvallisen ilmapiirin, joka antaa nuorille aikuisille sitä turvaa ja toivoa, joka rohkaisee heitä muodostamaan perheitä ja hankkimaan lapsia.